NÄIN kertoi Aamulehdessä (31.3.2001) koripallojoukkue Pyrbasketin afroamerikkalainen vahvistus Darrel Waters. Miten se nyt näin? Olemmehan saaneet kuulla lukuisia kertoja, varsinkin erilaisten suvaitsevaisuus-teemaviikkojen yhteydessä, että Suomi on todellinen rasismin paratiisi. Hyvät, oikeamieliset ihmiset ovat meitä valistaneet, että Suomi on hirvittävä paikka. Kaikkein edistyksellisimmät suvaitsevaiset ovat jopa ilmoittaneet häpeävänsä omaa suomalaisuuttaan.

25.05.2001 ilmestyneessä Avussa oli laulaja Caronin haastattelu, jossa hän totesi samaa: "Suomesta tuli heti kotimaani. Olen käynyt sen jälkeen ulkomailla vain lomilla. Rakastan Suomen luontoa ja pidän arvossa tämän maan elintasoa. Rasismiin en ole törmännyt koskaan, vaikka Suomi olikin parikymmentä vuotta sitten aika suljettu paikka."

Tällaiset uutiset eivät tietenkään sovi Hyvien ihmisten agendaan. Eiväthän he silloin voi todistaa omaa erinomaisuuttaan. Sen sijaan ne tukevat jälleen kerran sitä teoriaa, että suurin osa meistä suomalaisista on kuin onkin aika suvaitsevaista sakkia. Uskon suomalaisten enemmistön suhtautuvan muualta tulleihin sen mukaan, miten he täällä käyttäytyvät. On aivan sama, mikä ihonväri sattuu olemaan.

Jostain syystä eräs joukko Afrikasta kuitenkin kokee rajusti Suomessa rasismia, kun taas monet muut ihonväriltään samanlaiset eivät sitä ole kohdanneet. Eivät ainakaan yhtään enempää kuin muualla. Olisiko tämän ryhmän syytä mennä peilin eteen ja ryhtyä hakemaan syitä myös itsestään? Näinhän on todennut myös esimerkiksi Habib Diarra, aikanaan Afrikasta Suomeen tullut "Munkkiniemen musta porvari".

Mitkä muut tekijät saattaisivat selittää tämän yhden ihmisryhmän kokemaa rasismia? Minä uskon että yksi tärkeä vikapää löytyy suomalaisten rasisminvastustajien ja monikulttuurisuuden puolestapuhujien joukosta, siis näiden ihmisten jotka ovat aina ensimmäisenä muita ymmärtämässä ja kaikkia suomalaisia syyllistämässä.

Uskon että "suvaitsevaisiksi" tunnustautuvat ihmiset eivät tunnista omia ennakkoluulojaan. Suvaitsevaisen monikulttuuri-ihmisen paras lemmikki on Afrikasta tullut pakolainen tai maahanmuuttaja, johon suhtaudutaan herttaisen alentuvasti. Häntä ja hänen "alkuperäistä kulttuuriaan" ihaillaan vilpittömästi kuin pienen lapsen aikaansaannoksia. Lopuksi tunnustetaan ettei häneltä voi vaatia samoja velvollisuuksia kuin kanta-asukkaalta ja hänen tulee siksi saada erityisoikeuksia ja -vapauksia, jotta hän selviäisi valkoisessa yhteiskunnassa.

Tällaista suhtautumista kutsutaan ennakkoluulottomaksi ja suvaitsevaiseksi. Minun mielestäni se on kuitenkin ylimielistä ja halventavaa. Siinä syyllistytään ihmiskunnan pahimpaan syntiin: tekopyhyyteen.

Rasimista tekevät ongelman ne radikaalit, jotka haluavat väkisin tehdä siitä ongelman.

Yritä siinä maahanmuuttajana sopeutua yhteiskuntaan, kun monikulttuuri-täti tekee kaikkensa sen estämiseksi. Yhtäältä tulijoita ei saisi edes yrittää integroida, koska pyhäksi lehmäksi on nostettu heidän oma kulttuurinsa ja sen puhtoisena säilyminen. Toisaalta sitten ihmetellään, mikseivät he integroidu. Puhutaan syrjäytymisestä.

Taannoin televisiossa kerrottiin puolivuotiaana Etiopiasta Suomeen adoptoidusta tytöstä. Paneelitädit olivat ehdottomasti sitä mieltä, että tytön omaa - siis etiopialaista - kulttuuria ja identiteettiä on pyrittävä vahvistamaan ja ylläpitämään koko tämän elämän ajan. Tytöllä ei ole mitään hajua Etiopiasta tai sen kulttuurista ja kielistä. Silti hänelle on koko hänen elämänsä ajan muistutettava, että hän sitten perkele on afrikkalainen ja se on syytä muistaa.

Tällainen suvaitsevaisuuspolitiikka saa aikaan enemmän pahaa kuin mitä se kykenee poistamaan. Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.

Timo Harakka kirjoitti kaksi vuotta sitten eräässä kolumnissaan ansiokkaasti suvaitsevaisuudesta ja suvaitsemattomuudesta. Hän sanoi, että heti kun suvaitsemattomuudesta tuli taloudellinen ongelma, siitä tuli myös poliittinen huoli. Suvaitsevaisuuskampanjoissaan eliitti ojentaa Kämpistä käsin Kontulan köyhimyksiä.

"On jo sinänsä rivoa, että ennestään hyväosaiset hyötyvät maahanmuutosta, kun taas köyhät lähiöasukit saavat kestää haitat. Päälle päätteeksi eliitti vaatii syrjäytyneiltä positiivista ajattelua. Vallitsevan markkina-ajattelun mukaan suvaitsemattomuus on yhtä olemuksellista kuin köyhyys. Sitä ei voi poistaa, mutta sentään lieventää. Suvaitsemattomuus selitetään siis väärillä asenteilla, ei väärillä olosuhteilla. Ei oteta kuuloonkaan kampanjan kohteiden omia havaintoja ja kokemuksia. Lähiöistä kuuluu vain ali-ihmisten mölinää, roskaväen rähinää. Suvaitsemattomat ovat alempaa rotua kuin suvaitsevat."

Olen aina pitänyt itseäni suvaitsevaisena ihmisenä. Nyt kuitenkin huomaan, ettei suvaitsevaisuutta oikeastaan ole olemassa. Kun Ilta-Sanomat sanoo olevan lehdelle meriitti olla suvaitsematon suvaitsemattomia kohtaan, tekeekö kaksi väärää oikean? Tuntuu siltä, että koko "suvaitsevaisuus" on oikeastaan vain tietyn poliittisen ideologian ja eliitin keksimä sana, jolla voidaan suvaita kaikkea sitä mikä omasta mielestä on kivaa ja olla suvaitsematon kaikkea muuta kohtaan. Näinhän muutkin maailman ihmiset toimivat. Uusi "suvaitsevaisuus" on vain yksi tapa muiden joukossa kokea itsensä Hyväksi ihmiseksi, muita paremmaksi.

Minä haluan jäädä kokonaan tämän yksinkertaistavan vastakkainasettelun ulkopuolelle. En tiedä enää olenko oikeasti suvaitsevainen, olen alkanut kyseenalaistaa koko sanan merkityksen. Tiedän varmasti vain, ettei ihmisiä voi jakaa hyviin ja pahoihin, tyyliin: eurooppalaiset pahoja, afrikkalaiset hyviä - tai toisinpäin.

SAMPSA RYDMAN