Tämän ihmetystä herättävän ehdotuksen lähetti Ranskan sisäasiainministeri Jean-Pierre Chevenement muille EU-maille, joilta se sitten vuodattettiin Reutersille. Ilmoitus on tyly ja suorapuheinen: Eurooppa tarvitsee 75 miljoonaa maahanmuuttajaa ja että sen tulee valmistautua muuttumaan rodullisesti sekoittuneeksi yhteiskunnaksi.

Lukujen taustalla on Euroopan arvioitu väestökehitys, jolle on leimallista eläkeikäisten määrän kasvu ja vastaavasti työikäisten määrän suhteellinen väheneminen. Alhaisten syntyvyyslukujen valossa tällainen kehityssuunta onkin väistämätön, mutta asiasta tehdyt siirtolaispoliittiset johtopäätökset eivät sitä ole.

Samoihin arveluihin perustuivat ne laskelmat, jotka esiteltiin vähän myöhemmin Helsingin Sanomissa (HS 30.9.2000): "Pääkaupunkiseutu tarvitsee 440 000 ulkomaalaista 2020" ja koko suomen "ulkomaalaistarpeeksi" määriteltiin "yli kaksi miljoonaa ihmistä".

Väestökehityksen yleinen suuntaus on ollut tiedossa jo vuosikymmenien ajan. Syntyvyys väheni 1940-luvun lopun ns. suurten ikäluokkien jälkeen jo 1960-luvulle tultaessa tasolle, joka ei enää riitä väestön määrän lisäämiseen tai edes ennallaan pitämiseen. Väestön ikääntymisestä ja aktiivisen siirtolaispolitiikan tarpeesta keskusteltiin näkyvämmin viimeksi kymmenen vuotta sitten, jolloin yhteiskunnalliset ja taloudelliset olot olivat koko lailla toisenlaiset.

Työministeriön alaisen siirtolaisasian neuvottelukunnan mietintö 1990 laskeskeli silloin "Suomen tarvitsevan vuosittain 9000 - 15 000 maahanmuuttajaa, jotta kasvava työvoiman tarve voitaisiin tyydyttää". Turun yliopiston sosiaalipolitiikan silloinen apulaisprofessori Ismo Söderling väitti mietintöön viitaten, että "nykyinen elintasomme laskee ilman ulkomaista työvoimaa" (Turun Sanomat 3.2.1991).

Vaatimukset vierastyövoiman maahantuonnista haudattiin hiljaisesti 1990-luvun alun taloudellisen laman myötä. Uhkaavasta työvoimapulasta puhuminen olisikin ollut ilmeisen mieletöntä aikana, jolloin työttömien määrä ylitti historiallisesti ennätyksellisen puolen miljoonan rajapyykin.

Nyt sama keskustelu on virinnyt uudelleen EU:n korkeimmilla portailla asti. Chevenementin ehdotukseen on eittämättä vaikuttanut YK:n sihteeristön talous- ja sosiaaliasioiden osaston väestötoimiston tutkimus, joka julkaistiin keväällä 2000. Sen mukaan pelkän vanhushuoltosuhteen perusteella Eurooppa tarvitsi 135 miljoonaa siirtolaista vuoteen 2025 mennessä, mikäli Eurooppa haluisi säilyttää työikäisten ja eläkeläisten suhteen sellaisena, että yhtä eläkeläistä (yli 65-vuotiasta) kohti on viisi työikäistä ihmistä (15-64 -vuotiasta).

Tilastokeskus suoritti Helsingin Sanomien toimeksiannosta vastaavat laskelmat käyttäen lähtökohtana nykyisin Suomessa vallitsevaa huoltosuhdetta, jossa työikäisiä on 4,5 jokaista vanhusta kohden. Näin päästiin kahden miljoonan lukuun. Tiedotusvälineissä haastatellut eri asiantuntijat "olivat yllättyneitä" tilastokeskuksen esittämistä suurista luvuista, mutta eivät kiistäneet tutkimuksen lähtökohtia. Poikkeuksen teki työministeriön neuvotteleva virkamies Pekka Tiainen (HS 6.10.2000). Hän asetti kyseenalaiseksi tutkimuksen koko peruslähtökohdan, jonka mukaan huoltosuhteen olisi säilyttävä nykyisellä tasollaan ja havainnollisti kantaansa mm. seuraavilla esimerkeillä:

"Vuonna 1980 meillä oli 5,6 työikäistä vanhusta kohden. Vastaava laskelma olisi silloin tuottanut tuloksen, että 20 vuoden kuluttua siitä eli vuonna 2000 meillä pitäisi olla 830 000 ulkomaalaista enemmän. Ei ole ja silti talous kasvaa kohisten seitsemättä vuotta ja työttömiä on edelleen paljon."

"Hulvaton laskija olisi voinut myös ottaa lähtökohdaksi vuoden 1960. Silloin työikäisiä oli vanhusta kohden peräti 11,8. Jos vaatisimme, että luvun pitää olla sama vuonna 2020, tarvittaisiinkin ulkomaalaisia lisää 10,7 miljoonaa."

Työikäisten määrän kasvattaminen vaikuttaisi Tiaisen mukaan kasvattavasti myös väkilukuun, joka olisi vuonna 2020 liki kahdeksan miljoonaa, jos meillä olisi tuolloin Helsingin Sanomien edellyttämät pari miljoonaa työikäistä enemmän. Laskelmassa on otettu huomioon myös näiden työikäisten ulkomaalaisten lapset.

Tiaisen mukaan tilastolliset laskelmat tarvittavista siirtolaismääristä johtavat harhaan, koska työikäisten suhde vanhusten määrään on muuttuva luku, eikä ole mitään perustetta sanoa, että sen pitäisi olla sama kuin se sattuu Suomessa tällä hetkellä olemaan.

Taloudelliset argumentit siirtolaisuuden puolesta ovat muutenkin häilyvällä pohjalla. Taloudellista kehitystä on vaikea ennustaa pitkällä aikavälillä, kun taas väestöpoliittiset ratkaisut ulottavat vaikutuksensa kauas tulevaisuuteen. Kun kymmenen vuotta sitten käytiin keskustelua siirtolaispolitiikasta, ei kukaan osannut ennakoida tulevaa taloudellista lamaa ja sen aiheuttamaa suurtyöttömyyttä.

Työmarkkinoiden tarpeet vaihtelevat paitsi määrällisesti niin myös laadullisesti. Kun kymmenen vuotta sitten puhuttiin tarpeesta tuoda maahan terveys- ja sosiaalialan sekä maatalousalan työntekijöitä, eivät puhujat osanneet aavistaa, että jo muutamaa vuotta myöhemmin sosiaali- ja terveysalan rahoitusta leikattaisiin kovalla kädellä ja suomalaiset terveysalan ammattilaiset joutuisivat lähtemään ulkomaille töiden perään, tai että Suomi liittyy EU:hun ja sadat maatalousyrittäjät joutuvat lopettamaan tilanpidon tukien vähenemisen myötä.

Nyt vastaavasti puhuttiin tietotekniikka-alan kasvavan työvoimatarpeen tyydyttämisestä vierastyövoimalla. Kuka tietää millaiset ovat työmarkkinoiden tarpeet vuonna 2010?

Taloudelle on luonteenomaista sopeutumiskyky vallitseviin olosuhteisiin. Yksi markkinatalouden peruslähtökohtia on resurssien, mukaanlukien työvoiman, niukkuus, joka on taloudellisen kilpailun perusta. Resurssien niukkuus on pakottanut taloudelliset järjestelmät resurssien tehokkaampaan hyväksikäyttöön, ja juuri tähän tuottavuuden kasvu perustuu. Talous kykenee siis sopeutumaan työvoiman niukkuuteen, ja voi pitkällä tähtäimellä jopa hyötyä siitä.

Kaikkea ei kuitenkaan voi eikä tule mitata taloudellisilla arvoilla. Maahanmuutolla on Euroopalle kauaskantoisia ja osin peruuttamattomiakin seurauksia. Millä tavalla yhä lisääntyvässä määrin vierasperäinen uusi sukupolvi kykenee omaksumaan eurooppalaisen arvomaailman, historian ja kulttuurin, ja sitoutumaan uuden kotimaansa rakentamiseen?

Chevenementin ehdotuksesta käy ilmi myös mistä näitä Euroopan tulevia toivoja halutaan: "Yleiselle mielipiteelle tulee tehdä selväksi, että siirtolaisvaltiona Eurooppa tulee muuttumaan mulattialueeksi". Miksiköhän nämä maahanmuuttajat eivät voisi yhtä hyvin olla kotoisin Itä-Euroopasta tai Venäjältä?

Maahanmuutto on mitä selvimmin poliittinen kysysymys. Sen puolustajat käyttävät kaikkia mahdollisia verukkeita ja ovat monopolisoineet "suvaitsevaisuuden" ja "ihmisoikeudet" omiksi keppihevosikseen. He ovat myös pyrkineet saattaamaan voimaan amerikkalaistyyliset "vihanlietsonnan" kieltävät lait, joiden avulla voidaan vaientaa ne, jotka ovat huolestuneita historiallisten kansallisten yhteisöjensä lakkauttamisesta.

Kaiken "suvaitsevaisuuden" taustalla kajastaa idea muuttaa Eurooppa jonkinlaiseksi uudeksi Brasiliaksi - tai Yhdysvalloiksi kaikkine ongelmineen. Herää kysymys, miksi?

SAMPSA RYDMAN