Pari sanaa monikulttuurin ihanuudesta Drucken
Olen Suomessa elämäni kasvanut ei-valkoinen. Suvaitsevaisten ihmisten kauhuksi voin sanoa etten ole koskaan viihtynyt täällä ja ymmärrän niitä jotka lapsena kiusasivat minua koulussa. He toimivat luonnollisten vaistojen varassa kuten kaikki lapset. Jos näitä vaistoja ei olisi ja ”rasismi” olisi vain opittu ilmiö, sitä tuskin esiintyisi juuri ollenkaan ja tällöin ”suvaitsevaisuuskasvatustakaan” ei tarvittaisi kouluissa.

Sen sijaan inhoan ”suvaitsevaisia” aikuisia jotka selittelevät sitä miten minä en muka ole erilainen ja sitten korjaavat väitteensä sanomalla: ”kaikki ovat erilaisia.” Tuollainen puhe on vastuutonta toisen ongelmien vähättelemistä. Lisäksi he voisivat sanoa yhtä hyvin: ”Ajakaa kaikki vain omia etujanne älkääkä välittäkö muista.”

Eri rodut ovat erilaisia sisäisesti ja ulkoisesti, piste. Jos tämän kieltää niin silloin syyllistyy auttamatta kansanmurhaan, tietoisesti tai tietämättä. Erilaisuus ei tarkoita sitä että toiset olisivat parempia kuin toiset, vaan ainoastaan että luonto on muovannut eri rodut ympäristöihinsä sopivaksi. Jos tämä luontainen ympäristö kielletään ihmiseltä voivat seuraukset olla hyvin tuhoisat. Tämän takia toisistaan eroavat rodut pitäisi pitää erillään. Viha ei siihen liity mitenkään. Päinvastoin, separatismin avulla viha toisia rotuja ja kulttuureita kohtaan itse asiassa vähenee ja kunnioitus kasvaa.

Olen tutustunut äärioikeiston mielipiteisiin ja huomannut että ne ovat paljon järkevämpiä kuin nykyisten päättäjien. Amerikassa vaikuttavan valkoisen rasialistijärjestön National Alliancen perustaja William Pierce kertoi eräässä puheessaan aika hyvin ihanteellisesta, parhaiten toimivasta yhteiskunnasta:

”Kerronpa minkälaista voimaa tulee erilaisuudestamme. Mielenhäiriöt ovat erilaisuutemme päätuote. Ihmiset, jotka asuvat homogeenisessä yhteiskunnassa missä he työskentelevät ja ovat vuorovaikutuksessa kaltaistensa kanssa, eli sellaisten ihmisten kanssa, jotka näyttävät samanlaisilta, joilla on samanlaiset arvot ja asenteet, jotka reagoivat asioihin samalla tavalla, ovat sidoksissa ihmisiin ympärillään. He tuntevat kuuluvansa johonkin. He saavat turvallisuuden tunteen kun heillä on kaltaisiaan ihmisiä ympärillään. He etsivät hyväksyntää ihmisistä, joihin he ovat sidoksissa. He tuntevat vastuullisuutta ja suojelevaisuutta näitä ihmisiä kohtaan.”

Minun kaltaisillani ei tule koskaan olemaan helppoa. Haluaisin palata etniseen kotimaahani mutta kulttuuri- ja kielimuurin takia se on todella vaikeata. Monikulttuurisuus on siis pelkkää hyväntahtoista hapatusta josta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Toivoisin tämän herättävän jonkinlaisia ajatuksia teissä jotka kutsutte itseänne ”suvaitsevaisiksi.”

Jos sinulla on samankaltaisia kokemuksia, toivoisin että kirjoitat minulle osoitteeseen skorpiooni@hotmail.com

Letzte Aktualisierung ( 25.07.2005 )
 
< Zurück
Lähetä uutinen

Kriittisiä ääniä