Paluu kylmästä

Pitkän tauon jälkeen palaan aktiivisen bloggaajan rooliin. Lopetin, koska muut ja paremmat kirjoittajat nousivat lukuisina esiin. Halusin lepoa, ja vuodet lähes ainoana huutavana äänenä olivat väsyttäneet minut, mutta nyt koen välttämättömäksi herätä pyöreän pöytäni viereltä. Valtionsyyttäjä Mika Illman on, tosin huomaamattaan varmasti, asettunut de facto sensorin asemaan, ja meidän täytyy vain huomioida tämä. ja hän ja hänen virastonsa tukehtuu, ja koko maailma nauraa hänelle ja Suomelle. Tämän jälkeen hänen loppunsa on selvä ja varma. Virkamiehenä Mika Illman on ilmoittanut, että hänellä on tieto siitä, mikä on laillista ja mikä ei alueella, jonka valvontaa hän vaatii tiukennettavaksi, ja joka kuuluu hänen toimialaansa. Koska hän vaatii rangaistusten koventamista, on hänen virkavelvollisuutensa vastata asiasta epävarmojen, mutta ryhtymistä suunnittelevien kansalaisten tiedusteluihin. Lähettäkää jokainen internetkirjoituksenne ennen julkaisemista Mika Illmanin hyväksyttäväksi ja vaatikaa hänen kannanottoaan sen laillisuudesta erityisesti vaatien yksilöityjä ja tarkkoja perusteluita mahdollisille kielteisille päätöksille. Ilmoittakaa, että ellei vastausta saada kohtuullisessa ajassa, joka Internetissä 2000-luvulla mielestäni on viisi arkipäivää, katsotte tekstin implisiittisesti hyväksytyksi. Varustakaa teksti sitten merkinnällä "valtionsyyttäjän viraston hyväksymä". Tehkää menettelynne maailmalla tunnetuksi. Sivistyneen maailman on saatava tietää, että Suomessa lakia myös noudatetaan ja että valtionsyyttäjän virasto ennakkotarkastaa mahdollisesti epäilyttävät tekstit ennen niiden julkaisemista.

Kulttuurien kohdatessa

Tiedostavalle ja edistykselliselle, humanistiselle ja suvaitsevaiselle älykölle, samoin kuin mainittuun ihmistyyppiin samaistumista haluaville ja sen hang around -klubille on kristallin kirkasta, mitä kulttuurien erilaisuus itse asiassa on: Hassuja hattuja, eksoottista ruokaa, poikkeavia pyhäpäiviä, puikkoja veitsen ja haarukan sijasta, kiehtovia säveliä, sareja ja hijabeja etc etc. Tämän kaiken humanistiälykkö näkee, ja siinä on hänen mielestään kaikki, sillä hän on vuorenvarma siitä, että kaikkien näiden Disneyland -koristeiden alla asuu pohjaltaan aivan hänenkaltaisensa humanistiälykkö, joista toisilla voi olla vaan vähän erilainen pintaväri. Kaikkein primääreimmin hän ei niin ollen edes halua muuttaa maailmaa kaltaisekseen, sillä hänen mielestään maailma on jo perusrakenteeltaan hänen mielensä mukainen. Valkoinen liberaali on nimensä mukaan patognomonisesti valkoinen. Mistään muusta ihmiskunnan pääryhmästä ei löydy mitään edes etäisesti häntä muistuttavaa. Kukaan muu ei pysty siten elämään pelkästä moraalisesta paatoksesta ja paheksunnasta, ja tässä hän ei poikkea menneitten aikojen moraalinvartijatädeistä laadullisesti tai olemukseltaan vähääkään. Hän on sama. Paheksunnan kohde on vaihtunut, mutta ilmiö ja tyyppi on täysin sama, vaikka fyysinen habitus ja pukeutumistyyli voikin olla monimuotoisempi. Siinä, missä hän ennen ylemmyyteensä pakahtuen paheksui aviottomia äitejä ja juoppoa työväenluokkaa, hän paheksuu nyt äänekkäästi ja itsensä jalustalle korottaen kaikkialla havaitsemaansa rasismia, suvaitsemattomuutta ja "ummehtunutta nationalismia" ym ym egonpaisutukselleen kuitenkin tuiki välttämätöntä rekvisiittaa, jonka puuttuessa sitä tarpeen tullen vaikka keksitään. Mikä on synnyttänyt tai mahdollistanut tällaisen tyypin? Mielenkiintoisin teoria on evolutiivinen. Valkoihoiset ovat varsin pienen, pohjoista havumetsävyöhykettä asuttaneen metsästäjä-keräilijöitten populaation jälkeläisiä. He ovat valikoituneet siten, että heidän selviytymisstrategiansa pääasiassa luonnonolosuhteita vastaan on ollut löyhien ja pienten individualistiyhteisöjen altruismi. Altruismi on ollut evoluutioteorioiden ongelma pelkällä esiintymisellään, sillä sen säilyminen on teoreettisesti erittäin vaikeasti ymmärrettävä. Kommunikoivana eläimenä ihminen kykenee altruistiseen rankaisuun ja moraaliseen paheksumiseen. Paheksuminen käyttää universaalia moraalia, joka tässä ryhmässä on moraalinormi. Kaikki ovat samalla viivalla, mutta vapaamatkustajia rankaistaan altruistisesti, usein huomattavasti oman edun vastaisestikin ja itselle vahinkoa tuottaen. Tätä voidaan havainnoida ja tutkia juuri sitä varten kehitettyjen pelien avulla, ja kaukaasialaiset (valkoiset) pelaavatkin niitä luonnostaan juuri tällaisin strategioin. Tilanne on ollut toinen Lähi- ja Keski- idän paimentolaiskulttuureissa, joissa populaatiot ovat valikoituneet kamppaluissa muita ryhmiä kohtaan. Tällaisen populaation jälkeläiset pelaavat täysin toisin strategioin, ja heidän moraalinen paheksuntansa, jopa fyysisiä hyökkäyksiä myöten, kohdistuu yhteisön normien rikkojiin ja yhteisön heikentäjiin. Heidän moraanlinsa ei ole universaalinen, vaan partikulaarinen. Moraalista on se, mikä hyödyttää yhteisöjä ja niiden koheesiota. Yhteisön jättäminen on kuolemalla rankaistava rikos Näissä sukulaisuusavioliitot ovat normi, ja usein ne järjestetään autoritaarisesti, ja poikkeamasta seuraa kuolema. Tässä valkoinen liberaali kohtaa käsittämättömän ilmiön: Hän tuntee kyllä käsitteenä oman edun tavoittelun muiden kustannuksella, ja sisäänsä rakennetun mekanisminsa mukaan paheksuu sitä pää punaisena. Hän tuntee myös yhteisen edun tavoittelun ja ihailee sitä kyyneliin asti. Oman sukulaisuusryhmän (jotka ovat usein hyvin tiiviksi hitsattuja vuosituhansien sukulaisavioliitoilla) suosiminen, jopa omalla henkilökohtaisella uhrilla, saati sitten muitten, kustannuksella, on hänelle vieras asia, nelikulmainen ympyrä. Tällaisissa kulttuureissa mainittuja pelejä pelataan täysin toisin strategioin. Valkoisen ensijaisesti luottaessa hyvin tuntemattomaan, jota hän ei koskaan enää tapaa, yhteenhitsattu heimoyhteiskunta luottaa vain omiinsa. Lisäksi jos ulkopuolista petetään omalle ryhmälle etua saavuttaen, on tehty erittäin moraalinen ja ihailtava teko. Sivuhuomautuksena tällaiset yhteiskunnat ovat poikkeuksetta ahtaan patriarkaalisia ja naista alistavia, mihin siihenkin on syynsä. Nykyään valkoisen liberaalin moraalinen raivo kohdistuu korvikekäyttäytymisenä omaan ryhmään, jonka rikollisuudeta ja rappiosta hän on vakuuttunut, ja jonka hän altruistisen rankaisun käsistä täysin karanneessa paroksysmassaan haluaa tuhota. Mitä enemmän hän tuhoaa sitä, sitä suurempaan moraaliseen pääomaan ja muilta saamaansa ihailuun hän katsoo olevansa oikeutettu. Kahden kuvatun kulttuurin (Tätä on kulttuurievoluutio. Se ei ole postmodernin kirjallisuuden lukemista ja vihreiden opintopiireissä opittujen oppien soveltamista.) törmätessä pelikentällä, etnosentrinen ryhmä, jonka moraali on omaa etuaan ajavaa partikulaarista, pyyhkäisee kevyesti olemattomiin metsästäjä-keräilijöitten jälkeläiset. Ainoa lohduttava piirre on, että valkoiset liberaalit eivät lisäänny suvullisesti mainittavassa määrin, vaan ovat riippuvaisia proselyyteistä, joita ei riitä rajattomiin. Sen sijaan yhteisölliset, usein uskonnolliset konservatiivit, lisääntyvät voimakaasti, vaikka eivät ehkä kaapujen peittämiä synnytyskoneita pystykään kilpailussa voittamaan, mutta sitten astuvatkin kuvaan jo toiset tekijät ja säännötkin. Valkoinen liberaali tuhoaa aatteen palo silmissään sitä ainoaa yhteiskuntaa, joka on hänen laisensa irvikuvan esiintymisen tehnyt mahdolliseksi, ja jonka säilymisestä hän ja hänen hienot ajatuksensa ovat täysin riippuvaisia. Hän ei tajua tätä, koska hän luulee oikeasti olevansa valitseva normi maailmassa, ja kaikkien muitten olevan ihanien kulttuurillisten lavasteittensa alla olennaisesti samoja kuin hän.

Totaalinen voitto

1970- luvulla alkanut ja sinänsä lyhyeksi jäänyt "suuri sosiobiologiasota" muistutti myöhempiä Irakin ja USA:n armeijoiden kohtaamisia. "Edistyksellinen, suvaitsevainen, humanistinen, korkeimmin moraalinen, tiedostava jne jne" sorrettujen etujoukko, joka tapansa mukaan koostui lähes yksinomaan valkoihoisista sosioekonomisen hierarkian yläpään edustajista, julisti kaikinpuolista ylivoimaansa ja vastustajaa odottavaa väistämätöntä ja lopullista apokalyptista tuhoa ja nöyryytystä tavalla, joka oli lähes identtinen myöhemmän Saddam Husseinin sotapropagandan kanssa. Heidän kaartinsa mellakoivat luentosaleissa ja kampuksilla pahoinpidellen epätoivottavia, tai sellaiksi edes epäiltäviä, opettajia ja tutkijoita. Heidän propagandakoneistonsa täytti mediat mahtipontisella sananhelinällä, joka vilisi kaikkea sitä fraseologiaa, jonka vain vihervasemmistolainen liturgia-automaatti pystyi tuottamaan. Myös lopputulos oli samankaltainen. Vastustajiaan lähes huomaamatta sosiobiologia jyräsi kaikissa merkittävissä kohdissa 10-0 eleettömästi ja vaivattomasti. Älykkyyden, persoonallisuuden piirteiden ja lähes kaikkien henkilökohtaisten ominaisuuksien vahva periytyvyys on osoitettu yksityiskohdissaan molekyylitasoa myöten. Sukupuolten aivotoimintojen synnynnäinen erilaisuus on havaittavissa jo suorin kuvantamismenetelmin. Populaatiogeneetikkojen tietokoneet kirnuavat esiin "geneettisiä klustereita", joista arkikielessä ei ole mielekästä käyttää mitään muuta sanaa kuin "rotu". DNA-näytteen perusteella yksilön maantieteellinen alkuperä pystytään osoittamaan lähes erehtymättömän varmasti. Tämän teurastuksen edessä vihervasemmiston ja "edistyksellisen ja tiedostavan" humanistisen eliitin reaktio muistuttaa Göbbelsin lausumia juuri ennen Berliinin valtausta. Erona on vain se, että todennäköisesti Göbbels itse ei uskonut lausuntojaan, kun taas vihervasemmisto näyttää uskovan edelleen lujasti jo pölyksi murskattuihin teoriohinsa papattaen edellen "rakenteistaan" ja "struktuureistaan" koskaan sallimatta tilaa ihmettelylle, mistä nuo rakenteet oikein ovat syntyneet.

Olam haba...

Jos joku perustavan tärkeä asia näyttää yksinkertaiselta, kannattaa silti aina uhrata hetki sille ajatukselle, että ehkä ei välttämättä olekaan ymmärtänyt sitä. Näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta evoluutioteoria ja luonnonvalinnan mekanismit kuuluvat selvästi tähän ryhmään. Osaksi harhaan on varmasti syynä Richard Dawkins, jonka tunnettu menestysteos "Itsekäs geeni" hallitsee ilmeisen kohtuuttomasti ihmisten mieliä. Lienee vähemmän tunnettua, että toisenkin laisia, joskaan ei vättämättä sitä poissulkevia, mekanismeja on tunnistettu. Altruismin ongelmaan läheisesti liittyvä sukulaisvalinta (kin selection) on vähemmän tunnettu, mutta ehkä vielä merkityksellisempi. Professori Kevin MacDonald lähestyy juutalaisuutta tästä näkökulmasta kirjassaan "A People That Shall Dwell Alone". Teos ei tarjoa minusta mitään uutta faktatietoa sinänsä, mutta on hyvä ikkuna juutalaisuuden historiaan. Mielenkiintoiseksi sen tekee näkökulma. Siinä käsitellään ryhmäevoluution kannalta sellaisia asioita ja piirteitä, joita on totuttu yhteiskuntatieteissä ja sen myötä suuren yleisön tietoisuudessa pitämään "kulttuurina" ja "rakenteina", jotka ovat vain jostain romahtaneet alla sattumalta oleskelevan tabularasamaisen populaation niskaan. Runsaine lainauksineen ja lähdeviitteineen kirja valottaa myös oivasti sitä, miksi tämä kansa ei juuri koskaan ole missään komeillut suosituimmuuslistojen kärjessä, ja mitä voisimme heiltä kenties oppia turvataksemme oman tulevaisuutemme. Tällöin on vain hyväksyttävä se, että tärkeintä ehkä sittenkään ei ole olla suosittu.

Ummehtuneesta nationalismista

Jokaisen itseään kunnioittavan älykön tulee aina tilaisuuden salliessa kuuluvasti esittää inhonsa "ummehtunutta ja nurkkakuntaista nationalismia" kohtaan. Tällöin hän valkoiselle liberaalille tyypilliseen tapaan kuvittelee edustavansa universaalia normia, ja hänen mihinkään kuulumattoman sirpalemaisen henkisen atomisminsa olevan asioiden lopullisen tilan, johon ihmiskunta luonnonlainomaisesti päätyy lähes termodynaamisella väistämättömyydellä. "Ummehtuneen nationalismin" voimakkain reaalinen vaihtoehto ei kuitenkaan ole hänen tiedostava individualisminsa, vaan heimo- ja klaaniyhteiskunta, jossa etninen nepotismi ja sen luonut sukulaisuuksille alisteinen moraalikäsitys vallitsevat. Itse asiassa "ummehtunut nationalismi" onkin tähän verrattuna monia asteita lähempänä hänen omaa ideaaliaan, mutta tätä hän ei tietenkään voi myöntää, sillä hän ei pysty kuvittelemaankaan voivansa olla lojaali millekään muulle kuin omalle erinomaisuudentunteelleen.