31. tammikuuta 2008

Vain muutaman viinirypäleen tähden (3.11.2005)

Iltalehti kirjoittaa arabimaissa ramadanin paastokuukauden aikana näytetyn tv-sarjan suututtaneen muslimeja. Pitkä, 30-osainen sarja pyörii vuonna 2003 Saudi-Arabian Riadissa tehdyn terrori-iskun ympärillä, mutta "Sarjasta on käynyt ilmi, ettei terroristien vaalima uskomus marttyyreja kuoleman jälkeen odottavista neitsyistä sisälly Koraaniin lainkaan.
Silti se on yksi houkutin, jolla nuoria miehiä viekoitellaan itsemurhaiskuihin."
Toisin kuin Iltalehden uutisen otsikko "Al-Qaida suuttui tv-sarjasta" antaa ymmärtää, koraanin uudelleentulkinta suututtaa myös aivan tavallisia "maltillisia" muslimeja. Kristinuskosta ja juutalaisuudesta poiketen islam ei ole koskaan kohdannut nykyaikaa, joten yleensä ottaen muslimit pitävät koraanin jokaista sanaa pyhänä, totena ja loukkaamattomana Allahin ilmoituksena.

Raamattuun on jo noin 150 vuoden ajan sovellettu historiantutkimuksen, lingvistiikan ja arkeologian parhaita työkaluja. Näiden avulla on saatu uutta tietoa kirjoitusten ajankohdista, alkuperästä, tekijöistä, käännösvirheistä jne. (
esimerkki raamatuntutkimuksesta). Sama on hiljalleen tapahtumassa koraanin kohdalla, raivoisasta vastustuksesta huolimatta. Koraaniin tarkemmin paneutuvat tutkijat saavatkin helposti islamin hylänneen leiman, mikä etenkin muslimimaissa asuville tarkoittaa helposti kuolemaa tai pitkää vankeusrangaistusta. Takaisin marttyyreihin ja taivaassa odottaviin neitsyihin, joiden kanssa harjoitettava seksi on muslimiteologi al-Suyutin mukaan käytännössä jatkuvaa ja niin hienoa että "jos kokisit sitä tässä maailmassa, pyörtyisit." Teorian mukaan islamilainen marttyyri siis pääsee taivaaseen, jossa häntä viihdyttää 72 neitsyttä. Kuinka moderni kielentutkimus suhtautuu tähän?
"Koraani on kauniisti kirjoitettu, mutta usein epäselvä. Yksi syy on siinä että arabian kieli syntyi kirjoitettuna kielenä koraanin myötä, ja on olemassa kasvava joukko todisteita siitä että monet käytetyistä sanoista olivat syyrian- tai arameankieltä. Esimerkiksi koraani sanoo että taivaaseen pääsevät marttyyrit saavat "hur":eja ja varhaiset kommentaattorit tulkitsivat tämän tarkoittavan "neitsyitä"- tästä johtuen nuo 72 kumppania. Mutta arameankielellä hur tarkoitti "valkoista" ja kyseistä sanaa käytettiin yleisesti tarkoittamaan vaaleita (vihreitä) viinirypäleitä."
Kyseisen löydöksen tehnyt tutkija toteaa lisäksi, että viinirypäleet sopivat paremmin viitekehykseen kuin neitsyet koska koraani vertaa hur:eja kristalleihin ja helmiin. Kyseessä on siis mitä todennäköisimmin varhainen käännösvirhe ja paha sellainen: parhaimmillaankin uskonsa puolesta kuolleelle muslimi "marttyyrille" lyödään kouraan vain pari terttua viinirypäleitä. Ajatus taivaassa odottavista naisista on kiihottanut nuorten, seksuaalisesti turhautuneiden muslimimiesten mielikuvitusta jo pitkään ja toiminut kannustimena terroritekoihin. Käännösvirheen oikaisusta ei ole odotettavissa pikaista apua maailmaa koettelevaan islamilaisen väkivallan ja terrorismin ongelmaan. Islamin reformi vie vähimmilläänkin vuosikymmeniä, kenties vuosisatoja - jos nykyajan kohtaaminen ylipäätään on mahdollista islamin kohdalla. Mutta kun oljenkorsia kertyy riittävästi, kamelin selkä katkeaa.

4. toukokuuta 2007

40% Britannian muslimeista haluaa shariaa (27.02.2006)

Viime viikolla (19.2.) Britannian Sunday Telegraphissa julkistettu mielipidetutkimus paljastaa että neljä kymmenestä brittiläisestä muslimista haluaa sharian lain muslimienemmistöisille alueille maassa. Vastustajia on 41%.

Sharian lakia käytetään suuressa osassa Lähi-Itää, erityisesti maissa kuten Iran ja Saudi-Arabia. Lakia valvoo uskonnollinen poliisi. Erityiset oikeusistuimet jakavat ankaria rangaistuksia; seksuaalirikoksissa rangaistuksiin sisältyy kivittäminen, varkauksissa [käden] amputoiminen ja [islamin] uskon hylkäämisessä kuolema. Laki sisältää myös yksityiskohtaiset säännöt elämän joka osaselle ja koostuu sekä koraanin että hadithien elementeistä, sekä muslimituomarien päätöksistä islamin ensimmäisiltä vuosisadoilta.

Miehille sharian laki mahdollistaa myös useiden vaimojen pitämisen. Naiset ovat miehiä alempiarvoisia ja heistä voidaan erota helposti. Riittää että aviomies toistaa kolmesti "eroan sinusta". Naisen todistus on vähempiarvoinen kuin miehen, eivätkä naiset voi mennä naimisiin ei-muslimien kanssa, vaikka miehet voivat mennä naimisiin ei-islamilaisten naisten kanssa. Sharian laki säätää myös pukeutumissäännöt miehille ja naisille, tosin pukeutumissäänöt ovat huomattavasti vapaampia miesten kuin naisten kohdalla. Jälkimmäisten vaaditaan peittävän itsensä kokonaan, mukaanlukien hiukset ja vartalon muodot, poislukien kasvot ja kädet. Kyseiset lainkohdat ovat mitä ilmeisimmin ristiriidassa länsimaisten yhteiskuntien kanssa, joissa yksilönvapaus ja kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu ovat pääperiaatteiden joukossa. Radikaalit islamilaiset imaamit haluavat kuitenkin eristää sharian säännöt länsimaiselta vaikutukselta.

Loput luettavissa Brussels Journalista

Vääräuskoisen kommentti: Kuten brittien gallup jälleen kerran todistaa, Eurooppaan muuttavat muslimit eurooppalaistuvat huomattavan hitaasti. Suomen ja muutaman muun maan poliittisen johdon strategia islamin suhteen on 1) antaa maahan muodostua merkittävä muslimivähemmistö, jopa edesauttaa sen muodostumista, ja 2) toivoa parasta.

Aika tekee tehtävänsä: puolen vuosisadan kuluttua tietyissä Euroopan maissa kantaväestö on liian harvalukuista ja vanhaa kyetäkseen enää sanomaan "ei" shariaa vaativille.

Asiat päälaellaan (27.02.2006)

Ote YK:n pääsihteerin Kofi Annanin tuoreesta lausunnosta:

Profeetta Muhammedia loukkaavat pilapiirrokset julkaistiin ensimmäisenä eurooppalaisessa maassa, joka on vastikään hankkinut merkittävän väestönosan muslimeja, eikä ole vielä varma kuinka mukautua siihen.

Kofi Annanin lausunto edustaa monikulttuurifasismia parhaimmillaan: maahanmuuttajan ei tarvitse sopeutua uuteen kotimaahansa, mutta kantaväestön tulee sopeutua maahanmuuttajiin. Nähtävästi YK:n pääsihteerin mielestä Tanska on sopeutunut muslimeihinsa sitten kun tanskalaiset luopuvat sananvapaudesta.

Ja jotkut voimakkaimmista reaktioista - kenties erityisesti ne väkivaltaisemmat - on nähty sellaisissa muslimimaissa, joissa monet ihmiset tuntevat olevansa liiallisen länsimaailman vaikutuksen tai asioihin sekaantumisen uhreja.

Tämä voi pitää paikkansa, mutta miksi islamilaisen kulttuurin heikkous olisi lännen vika? Jos ihmiset muslimimaissa pitävät Hollywood-elokuvista, eivätkä kyseiset maat itse kykene tuottamaan katsomiskelpoista viihdettä, pitääkö tämäkin lukea länsimaiden viaksi? Lopputulos monikulttuurimyötäilijöiden käänteisestä logiikasta on se, että länsimaailman tulee noudattaa islamilaisten sääntöjä kotimaissaankin, mutta muslimien ei tarvitse mukautua länsimaisiin lakeihin edes lännessä.

Yrittivätpä pilapiirroksen julkaisseet provosoida tai ei, ei ole epäilystä siitä että osa näistä väkivaltaisista reaktioista on kannustanut eurooppalaisissa yhteiskunnissa sellaisia ääriryhmiä, joiden agendana on demonisoida muslimimaahanmuuttajia, tai jopa karkottaa heidät.

Yleensä ottaen muslimeita ei tarvitse demonisoida - he tekevät sen itse. Pelkkä vapaa tiedonvälitys ja asioiden esilletuominen sellaisenaan riittää siihen että ihmisille muodostuu negatiivinen kuva muslimeista. Tämän vuoksi muslimien tekemisiä pyritään sensuroimaan ja vähättelemään, esimerkkinä taannoinen tapaus Ranskassa, jossa joukko muslimeja kaappasi juutalaisen miehen ja kidutti häntä kolme viikkoa. Yhteys muslimien lietsomaan juutalaisvihaan on ilmeinen, mutta sitä ei haluta sanoa ääneen.

Aiemmassa postauksessa oli videoklippi, jossa Britanniassa asuvat islamilaiset maahanmuuttajat uhkailivat Eurooppaa terrorismilla, verenvuodatuksella ja kuolemalla. Minkään muun vähemmistön edustajat Euroopassa eivät käyttäydy samalla tavoin. Kaikki Euroopassa asuvat muslimit eivät todellakaan ole tällaisia, mutta aivan liian moni.

Terrorismia suoraan tai epäsuoraan tukevat ja sitä sympatisoivat tulee karkottaa maasta, aivan kuten Britannian - jos se toimisi järkevästi - kannattaisi karkottaa kyseiset väkivallanlietsojat. Koska Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän ihmisistä on Euroopan maille samanaikaisesti vähiten hyötyä ja eniten haittaa, tulee heidän maahanmuuttoaan rajoittaa kovalla kädellä.

On outoa että jos muslimit pitävät mielenosoituksen jossa he uhkaavat Eurooppaa terrorilla, sitä pidetään ilmaisunvapauden osoituksena, mutta profeetta muhammedista tai muslimeista ei saisi julkaista edes kesyjä pilakuvia. Uudessa Euroopassa kaikki eivät ole samanarvoisia, Uudesta Suomesta puhumattakaan.

Samalla tavoin pilapiirrosten uudelleenjulkaisu, ja joidenkin johtajien niille antama tuki Euroopassa on vahvistanut islamilaisessa maailmassa niitä jotka näkevät Euroopan, tai lännen kokonaisuudessaan, peruuttamattoman vihamielisenä islamille, ja kannustavat muslimeita aina näkemään itsensä uhreina.

Jos Kofi Annan pyrki pelkästään kuvaamaan tapahtumien ketjua, kaikki hyvin. Viittaus [poliittisten] johtajien antamaan tukeen vihjaa kuitenkin siitä, että Annanin mielestä eurooppalaiset poliitikot eivät saisi tukea sananvapautta, koska se saattaa loukata muslimien tuntoja. Jyllands-Postenin kuvien edelleen julkaiseminen toisissa eurooppalaisissa sanomalehdissä ei ole kenenkään yksittäisen läntisen hallituksen tai poliitikon päätettävissä. Lännessä, ainakin Suomen ja Ruotsin ulkopuolella, sanomalehdet ovat riippumattomia hallituksesta.

Opettavainen video (25.02.2006)

Nettisivulta Little Green Footballs löytyy opettavainen video eurooppalaisista muslimeista. Kyse on Lontoossa 3.2.2006 Tanskan suurlähetystön edustalla pidetystä mielenosoituksesta. Video kertoo kaiken olennaisen muslimeista, Euroopasta ja monikulttuurisuuden hyödyistä.

Alla otteita videolla esiintyvien, Britannian kulttuuria rikastuttavien maahanmuuttajien iskulauseista ja kylteistä:

- Jihad in the name of Allah!
- Death to you, by God!
- May Allah bomb you! May Usama bin Laden bomb you!
- We love Usama! Usama we love you!
- Usama and Zawahiri are heroes! They are men! They will bomb you! And Allah will be with them! We will take revenge on you!
- [may they] bomb Demark so we can invade their country! And take their wives as war booty!
- You have declared war against Allah and his prophet! You have declared war against the Muslim Ummah! For which you will pay a heavy price!
- Take lesson of Theo van Gogh! Take lesson of the Jews of Khaibar! Take lessons from the examples that you can see! For you will pay with your blood!
- Bomb bomb Denmark! Bomb bomb Germany! Bomb bomb France! Bomb bomb Spain! Allahu Akbar!
- Denmark, watch your back. Bin Laden is coming back!
- Kill, kill Denmark!
- UK, you will pay. 7/7 on its way! Jihad is on its way!
- Bomb, bomb Denmark!
- We want Danish blood!
- Khaibar, Khaibar, O'Jew! The army of Mohammed is coming for you!
- Jihad! Jihad!


Kylttejä:
- Europe you will pay. Mujahideen are on their way!
- Europe you will pay. Your annihilation is on its way!
- Freedom of press go to hell!
- Kill those who insult Islam!
- Annihilate those who insult Islam!!!
- Europe you'll come crawling when the mujahideen come roaring!
- Jihad against European crusaders!
- Slay those who insult Islam!
- Europe, you will pay, your 9/11 is on its way!


* Theo van Gogh oli islamistin kadulle teurastama hollantilainen elokuvaohjaaja
* Khaibar-juutalaisilla viitataan "profeetta" Muhammedin elinaikanaan suorittamaan Mekan ja Medinan pohjoispuolella asuneiden juutalaisheimojen joukkomurhaan
* 7/7 viittaa Lontoon pommi-iskuihin
* 9/11 viittaa luonnollisesti USA:n WTC-iskuihin

Vääräuskoisen kommentti:Suomi saattaa kyetä, korvat luimussa, välttämään muslimien vihan kohteeksi joutumisen tässä pilapiirrosjupakassa. On silti karkea virhe kuvitella, että islamin ja Euroopan kohtaamisessa Suomi voisi pitkällä tähtäimellä pysyä puolueettomana. Videolla esiintyy edustava otos sivistyneitä, eurooppalaisia muslimeita Lontoosta. Heidän kanssaan on mahdoton neuvotella. On valittava joko länsimaisesta kulttuurista ja vapauksista kiinni pitäminen tai islamisoituminen. Edellinen saattaa tarkoittaa taloudellisia menetyksiä, jälkimmäinen kaiken olennaisen menettämistä.

Monikulttuurisuus-dogma, muslimeille myönnettävät turvapaikat, kiintiöpakolaisjärjestelmä ja perheenyhdistämiset ovat valinta jälkimmäisen puolesta. Vääräuskoinen ei halua radikalisoitua, mutta Suomen nykyisen poliittisen johdon toimettomuus tosiasioiden edessä on luonteeltaan maanpetoksellista. Suuret ongelmat voitaisiin vielä välttää jos siihen vain löytyisi halua. Tärkeintä on estää suuren muslimivähemmistön syntyminen Suomeen.

Kaltio-lehden päätoimittajalle potkut (24.02.2006)

Kulttuurilehti Kaltion verkkosivuilla julkaistu sarjakuva profeetta Muhammedista johti perjantaina lehden päätoimittajan erottamiseen.

Kaltion hallitus päätti antaa potkut päätoimittaja Jussi Vilkunalle ja sulkea lehden verkkosivut siksi aikaa, kun sarjakuva ja kaikki siihen liittyvä aineisto on poistettu verkosta.

"Meidän mielestämme tämä on yhteiskunnallisesti niin vakava asia, että näin kantaa ottavaa juttua ei olisi pitänyt laittaa julkisuuteen ollenkaan", hallituksen puheenjohtaja Harri Kynnos selittää.

Jussi Vilkuna katsoo, että päätöksellään Kaltio-lehden hallitus osoittaa, ettei se ole oivaltanut kulttuurilehden tehtävää. ...

Loput luettavissa Hesarista.

Lisäys: Myös pilakuvat pilakuvista ovat kiellettyjä. Malesialainen englanninkielinen sanomalehti New Strait Times joutui julkaisemaan kokosivun anteeksipyynnön julkaistuaan allaolevan pilakuvan, jossa pilapiirtäjä lupaa kyltissä "Muhammed-pilapiirroksia odottaessanne!". Malesian islamilainen oppositiopuolue sekä kolme kansalaisjärjestöä pillastui (tästäkin) piirroksesta, ja loppu on historiaa. Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.

Euroopan sivilisaation päättyminen (24.02.2006)

Paul Belien kirjoittaa The Brussels Journalissa.

Euroopan nykyiset ongelmat ovat täysin itseaiheutettuja. Tämä ei silti tarkoita että lopputulos olisi vähemmän katastrofaalinen. Turmelemalla oman juutalaiskristillisen kulttuurinsa juuret (tämä prosessi alkoi Ranskan valistuksen aikakaudesta - vastakohtana skottilainen valistus, joka ei ollut uskonnon vastaista) Euroopan sivilisaation ytimeen syntyi uskonnollinen ja kulttuurillinen tyhjiö. Ei ole yllättävää, että luottamuksen romahtaminen omiin arvoihin on johtanut demografiseen romahdukseen, koska sivilisaatio joka ei enää usko omaan tulevaisuuteensa hylkää myös lisääntymisen. Tänään uusi uskonto ja kulttuuri on korvaamassa vanhan. Sen estämiseksi voi tehdä hyvin vähän, paitsi toivoa ihmettä.

Yhdysvaltain maahanmuuttajaongelmat kalpenevat sen rinnalla mikä odottaa Eurooppaa. Yhdysvaltain etniset vähemmistöt, sekä mustat että latinot, ovat kristittyjä, samoin kulttuurin valtavirran juuret ovat myös kristinuskossa. Euroopassa maallistunut kristinuskon jälkeinen kulttuuri kohtaa islamilaisen. Maallistunut kulttuuri on hedonistinen ja pitää arvossa vain omaa nykyistä elämänsä, koska se ei usko kuolemanjälkeiseen elämään. Tämän vuoksi se antautuu kuolemalla uhatessa, koska elämä on ainoa asia joka sillä on menetettävänään. Tämän vuoksi se hyväksyy alistumisen, taistelematta vapautensa puolesta. Kukaan ei puolusta hedonismin lippua, eivät edes hedonistit itse.

Tämän voisi sanoa myös toisella tapaa: Euroopalta puuttuu se mitä Yhdysvalloilla yhä on, nimittäin nk. "konservatiiviset reservit", tai kuten saksalainen sosiologi Arnold Gehlen selitti 30 vuotta sitten, "reservit kansallisessa energiassa ja itseluottamuksessa, primitiivisyys ja anteliaisuus, vauraus ja kaikenlainen potentiaali". Melko usein matkustan Yhdysvaltoihin lataamaan akkuni, enkä ole ainoa eurooppalainen konservatiivi joka tekee niin. Silloin tällöin tarvitsee hengittää vapauden ilmaa, ennen kuin sukeltaa jälleen Euroopan tukahduttavaan ilmapiiriin.

Amerikan "konservatiiviset reservit" ovat paljon vahvemmat kuin Euroopan, koska Yhdysvallat on - toisin kuin maallistunut Eurooppa - säilyttänyt suurelta osin juurensa perinteisissä kristillisissä arvoissa. En epäile etteikö noiden arvojen heikkeneminen jatku USA:ssa. Yhdysvaltain kulttuuri romahtaa aivan kuten Euroopan kulttuuri ja sivilisaatio ovat romahtaneet. Yhdysvallat ottaa silti opiksi Euroopan edessä olevasta katastrofista ja välttää saman kohtalon.

Euroopan vanha sivilisaatio - maallistumista edeltävä tai 'kristinuskon jälkeistä' edeltävä - jatkaa elämäänsä USA:ssa. Jos se kuolee myös siellä, ihmiskunta vajoaa takaisin pimeisiin aikoihin, jotka ottavat nyt valtaansa Eurooppaa, länsimaisen sivilisaation kehtoa.

Tästä voisi tuntea surullisuutta, mutta en tunne sitä. Onnettomuuksissa kuolevia, taistelussa kaatuvia tai murhatuksi tulevia (kuten lukemattomat syntymättömät lapset, jotka kuolevat joka päivä) kohtaan voi tuntea myötätuntoa, mutta voiko sääliä sellaisia, jotka ovat tappaneet oman tulevaisuutensa nykyhetken mielihyvän vuoksi? Toistan: Euroopan tila on täysin itseaiheutettu. Islamia ei voi syyttää - maallistumista voi.

Tuleva vuosikymmen todistaa sotaa islamin arvojen ja rappeutuneen, hedonistisen marxismin jälkeisen vasemmiston "arvojen" välillä. Olemme nähneet Pim Fortuynin ja Theo van Goghin murhat, viime marraskuun Ranskan sisällissodan alkusoiton, Tanskan pilakuvajupakan. Tämä on vasta alun alkua. En pidä itseäni pessimistinä, pikemminkin realistina. On täysin selvää kuka tulee häviämään - ja kenen vika se on.

Vääräuskoisen kommentit:
  • Belienin kirjotus on tiivis ja osuu ongelman ytimeen. Euroopan perusongelma on maallistuminen, sekulaarisuus, joka on luonut paitsi arvotyhjiön, vienyt myös halun synnyttää jälkeläisiä ja puolustaa omaa kulttuuria
  • Esimerkkinä Suomi: vielä 1940-luvulla Suomi oli kristitty maa, joka taisteli henkeen ja vereen "jumalatonta" bolshevikkijärjestelmää vastaan. Maallistuneen Suomen pääministeri, 50 vuotta myöhemmin, pyytää muslimeilta anteeksi Suomen sananvapautta
  • Huolimatta siitä että monikulttuurisuuden vastustamiseen tarvittaisiin kaikkien ihmisten tuki heidän poliittisesta näkökannastaan riippumatta, on todettava seuraavaa: Euroopan nykyiset ongelmat ovat valtaosaltaan seurausta vasemmistolaisen maailmankuvan omaksumisesta. Näihin kuuluu mm. perinteisen länsimaisen elämäntavan ja yhteiskuntajärjestyksen halveksuminen, valtion korottaminen yksilön yläpuolelle, päätäntävallan luovuttaminen ylikansallisille järjestöille, monikulttuurisuus jne. Nämä ovat vasemmistoaatteelle luotuja keppihevosia, joilla nyky-Suomessa ratsastavat toki nk. porvarilliset puolueetkin
  • Niin tuskallista kuin se tämän hetken eurooppalaisille (erityisesti suomalaisille) onkin myöntää, Yhdysvallat vaalii eurooppalaisia arvoja paremmin kuin Eurooppa. Alkuperäisiä eurooppalaisia arvoja - Euroopan nykyiset arvot eivät ole niitä. Eurooppa hylkäsi ne kehityksessä joka, Belienin mukaan, alkoi Ranskan valistuksen aikakaudella. Lopullinen romahdus tapahtui II Maailmansodan jälkeen
  • Itä-Euroopan tulevaisuus on edelleen auki. Väkiluku romahtaa siellä vieläkin voimakkaammin kuin Länsi-Euroopassa, mutta ainakaan vielä islam ei ole alkanut täyttää tyhjiötä. Mikäli monikulttuurisuus-dogma ei juurru Itä-Eurooppaan, se säästynee Länsi-Euroopan kohtalolta. Pessimistisemmin ajateltuna monikulttuurisuuden kaltaiset aatteet ovat seurausta kulttuurin elinvoiman romahtamisesta, näin ollen itä seuraa länttä
  • Itä-Eurooppaan liittyen, Venäjän varaan laskevat pettyvät: myös Venäjä kuuluu Ranskan tavoin 25/25-kerhoon: vuoden 2025 paikkeilla n. 25% Venäjän kansalaisista on muslimeita. Tämä on seurausta venäläisten halusta olla suurvalta. Maan rajat halutaan mahdollisimman laajoiksi, vaikka se tarkoittaisi että rajojen sisälle päätyisi huomattavan erilaista porukkaa. Slaavilaisen väestön varaan rakennettu, rajoiltaan nykyistä huomattavasti suppeampi "kansallisvaltio Venäjä" olisi Venäjän pelastus. Tällaista ei ole näköpiirissä
  • Euroopan Unioni pikemminkin nopeuttaa Euroopan romahdusta. Vapaa muutto-oikeus levittää islamin ajan myötä kaikkialle Eurooppaan. Mitä pikemmin EU kaatuu, sitä parempi
  • Suomella olisi erinomainen mahdollisuus täyttää kuviteltu maahanmuuttajatarpeensa Itä-Euroopan ihmisillä. Tätä mahdollisuutta ei käytetä hyväksi, sen sijaan moninaisuuden henkeen maahan haalitaan ihmisiä meille mahdollisimman vieraista kulttuureista. Tavoitteena näyttää olevan, muotifraasia lainaten, toiseuden kohtaaminen
  • Vääräuskoinen ei täysin jaa Paul Belienin käsitystä siitä että länsimaisen sivilisaation romahtaminen veisi koko ihmiskunnan takaisin pimeään henkiseen keskiaikaan. Osa Aasian maista (nimenomaan ei-islamilaiset) ja Latinalaista Amerikkaa on täysin elinkelpoisia yhteiskuntia, joissa on ainakin osasia tai vaikutteita länsimaisesta vapaudesta. Elämää Japanissa, Etelä-Koreassa tai Taiwanissa voi tuskin verrata pimeään aikaan, vaikka ne eivät demokratiassa jne. yltäisikään parhaiden länsimaiden tasolle
  • Paljonko aikaa Länsi-Euroopalla on? Euroopan vaelluksella Dar al-Harbista Dar al-Islamiin on tuskin mitään selkeää rajapyykkiä, mutta pilapiirrosjupakassa muslimeille tehdyt myönnytykset ja poikkeukset ovat ennakkotapaus, jonka perusteella voidaan odottaa lisää. Samoin Ranskan mellakat olivat, kuten Belien sanoi, vasta alkusoittoa

Suomen dhimmifirmat (23.2.2006)

Hesari uutisoi:

Kaltio-lehden Muhammed-sarjakuva karkoitti ilmoittajia

Oulussa ilmestyvä kulttuurilehti Kaltio on suututtanut tukijansa julkaisemalla uusimmassa numerossaan sarjakuvan, jossa esiintyy profeetta Muhammed. Sarjakuvan ilmestyttyä Kaltion verkkosivuille useat ilmoittajat ovat olleet yhteydessä lehden kustantajaan. Sampo-pankki ja vakuutusyhtiö Tapiola ovat jo ilmoittaneet lopettavansa ilmoittamisen Kaltiossa.

"Katsoimme, ettemme halua olla tällä hetkellä ilmoittajana lehdessä", sanoo Sampon viestintäjohtaja Hannu Vuola. Vuolan mukaan pankin päätöstä ei ole tehty Oulussa vaan konsernitasolla.

Tapiola-yhtiön Pohjois-Suomen aluepäällikkö Marjatta Leiviskä sanoo saaneensa pääkonttorista käskyn vetää ilmoitukset Kaltiosta. "Sain yhtiön tiedotuksesta viestin, että sarjakuvassa oli jotain sellaista, ettemme haluaa enää olla lehdessä mukana", Leiviskä kertoo.



Kaltion päätoimittaja Jussi Vilkuna korostaa, ettei Ville Rannan piirtämä sarjakuva ollut Muhammedia eikä islaminuskoisia loukkaava. "Katsoimme, että on mahdollista yhdistää tinkimätön suhtautuminen sananvapauteen ja journalistin ohjeissa mainittu uskonnollisten vakaumusten kunnioittaminen. Toisin kuin tanskalaiset, emme ole lähteneet halventamaan, mutta ei kai piirrosta voida ilmaisumuotona kieltää?"

Sarjakuvassa naamion taakse kätketty Muhammed ja sarjakuvapiirtäjä keskustelevat. "Ei sillä ole mitään arvoa, että ei-muslimi noudattaa Koraanin määräyksiä koska pelkää", piirtäjä selittää profeetalle. ...

Kaltio-lehden sarjakuva löytyy tästä linkistä.

Vääräuskoisen kommentti: Kaltion sarjakuvassa ei ollut mitään sellaista, josta tervejärkinen ihminen voisi suuttua. Sarjakuvassa tuotiin jopa esille musliminäkökulmaa; sitä kuinka länsi eri tavoin "sortaa" muslimeita. Olkoonkin että Vääräuskoisen mielestä lähes kaikki islamilaisen maailman ongelmat ovat heidän itse aiheuttamiaan. Öljystäkin on maksettu vuosikymmeniä ylihintaa: maailma sietää Opecia vaikka kartellit ovat muussa liiketoiminnassa laittomia.

Valitettavasti Vääräuskoisella ei ole tilejä tai vakuutuksia Sammossa tai Tapiolassa, joita sulkea protestina. Edellämainitut yritykset ovat toki vapaita päättämään minkätyyppisissä lehdissä mainostavat, mutta samalla tavalla kansalaiset ovat vapaita päättämään millaisia periaatteita noudattavien yritysten kanssa ovat tekemisissä.

Tasavallan presidentin ja pääministerin anteeksipyytelyt yhdistettynä Sammon ja Tapiolan toimiin jättävät todella pahan maun suuhun. Jos tämä on Suomen linja nyt, millainen se mahtaa olla vuosisadan puolivälissä kun eräiden Länsi-Euroopan maiden väestöstä lähes puolet on muslimeita?