Rautanyrkki iskee

marraskuu 28, 2008 by nalkakorpi

Joskus törmää kirjoituksiin, jotka eivät kaipaa kommenttia. Oli tämä sitten vakavissaan tai läpällä heitetty, tämä pitää säästää jälkipolville. Nimimerkki Rautanyrkki kirjoittaa Suomi24-sivuilla:

Tohtori Jussi Halla-ahon ilmaantuminen näyttämölle merkitsee yhtä käännekohtaa Suomen historiassa. Aina kun Suomi on ollut vaarassa, on ilmaantunut suurmiehiä, jotka ovat pelastaneet maan ja kansan. Halla-aho on yksi heistä. Hän uskalsi ajatella aikana, jolloin ajattelu ei ollut luvallista, jolloin väestön enemmistö oli demoralisoitu median ja poliitikkojen toimesta, jolloin sana ei ollut vapaa. Hän uskalsi kuvitella tulevaisuuden, jossa ei olisi maahanmuuttoa eikä maahanmuuttajia. Jossa suomalaiset olisivat jälleen yksi kansakunta, jakamaton, puhdas ja puhdistettu kokonaisuus, ilman etnisiä rajoja, ilman luokkarajoja. Mahdotonta, sanottiin. Mutta historian suurmiehet ovat niitä jotka tekevät mahdottoman mahdolliseksi. Heillä on usko joka siirtää vuoret. Ja uskon voima herättää ihmiset, sytyttää liekin ja saa sen leviämään, kerää kokoon kannattajat, jotka tekevät haaveista totta. Olen vain yksi tuhansista, jotka ovat saaneet uutta toivoa Halla-ahon myötä.

Halla-ahon korkean otsan taakse mahtuu monta ajatusta. Usein Halla-ahoa katsellessa tuumii, että mitähän uusia suunnitelmia ja aloitteita siellä onkaan parhaillaan kehittymässä. Sen ainakin tiedän, että mitkä nuo uudet visiot ovatkaan, tahdon kaikin tavoin auttaa niiden toteuttamisessa. Haluan olla yksi Halla-ahon kovista käsistä, väsymättömistä työvälineistä jotka tekevät ideoista kovaa todellisuutta, huomispäivän ankaria realiteetteja jotka vaikuttavat kaikkien suomalaisten elämään. Halla-aholla on unelma. Jonain päivänä se toteutuu. Muuten toiminnallamme, jopa elämällämme, ei olisi mitään mieltä. Taistelu antaa tarkoituksen, työn mielekkyys on päämäärässä jota se palvelee.

Sivarien rikollisliiga

marraskuu 18, 2008 by nalkakorpi

Kämyt ovat vähänväliin esittäneet, että Nälkäkorvessa kirjoittaisi se Halliksen kielimies-kolleega, sivari H. Sivarit ja muut vasemmistoradikaalit ovat just semmoisia, että ne eivät ymmärrä että niiden  oman mafian ulkopuolella on ihmisiä ja elämää. Ainoa mistä ne tietävät ovat niiden omat sivari-piirit, ja sen mitä yhteiskunnassa tapahtuu, ne pystyvät ymmärtämään vain oman sivari-piirin sisäisinä kärhäminä. Ne halveksivat tavallista tuulipukukansaa joka ei kannata sivarismia eikä kommunismia. Ja niinkun Hillevi sanoi, sivari pysyy sivarina sillonkin kun se kääntyy kämyksi.

Kun sivareilla ei oikein ole yhteyttä kunnon armeijankäyneisiin ihmisiin eikä yksityisyritteliääseen työelämään niin ne roikkuvat omissa porukoissaan jotka ovat tälläistä laitapuolen rosvosakkia ja alakulttuurin kusipäitä. Se on vähän niinkun mafia. Mafiasta ei pääse pois kunnon ihmisten joukkoon. Sitten kun yhdet sivarit alkavat kääntyä kämyksi, kaikkien on pakko. Mafiassa seurataan mafian sääntöjä ja mafian lakeja. Ei voi olla niin että yksi sivari kääntyy vaikka kokoomuslaiseksi ja toinen persu-kämyksi. Mafiassa kaikkien pitää alkaa kämyksi kerralla kun se just nyt sattuu olemaan mafian muoti.

Tämä sivari H josta kämysivarit niin selittävät on kuitenkin pyrkinyt alkamaan kunnon ihmiseksi. Säikkynä ja munattomana sivarinahan se pysyy loppu-ikänsä (ne naisvihajutut esim, ja selvää on että se raukka pelkää Ylikämyä, armeijankäynyt mies ei pelkäisi koska armeijankäyneellä miehellä olisi armeijakaverien verkko tukena), mutta nykyään se on koittanut kovasti hyvitellä syntejään ja esittää kunniallista, vastustanut viinaa ja huumeveikkoja ym. Se on ihan hyvä Suomelle että rikolliset paranevat rikoksistaan ja sivarit edes yrittävät esittää oikeaa suomalaista eivätkä viettele kunnon ihmisten hyviä poikia rikoksen ja sivarin ja kämyläisyyden tielle ja huumeisiin. (Ja onhan kämyissä ollut yksi pedofiilikin, se netissä namusetiä puollustellut “uhvomies”.) Ei sivarista koskaan miestä tule mutta onhan se ihan hyvä että sivari edes yrittää.

Tätä kämy-sivarit eivät kuitenkaan anna sivari H-lle anteeksi. Kun sivari H on käynyt muiden sivarien kanssa samaa rikolliskoulua, niin totta kai sivati Hn pitää pysyä sivarijengissä ja noudattaa sivarijengin muotia. Tämmöinen meininki on järjestäytyneillä rikollisilla, rosvokoulun eli sivarin käyneillä. Kaikkien pitää pysyä rosvoporukassa eikä kukaan saa alkaa lainkuulijaiseksi. Taitaa sivari Hta nyt vituttaa ettei käynyt armeijaa. Armeijan käyneet miehet kunnioittavat toisten armeijan käyneitten miesten mielipiteitä vaikkei kaikesta oltaisikaan samaa mieltä. Armeijan käynyt mies on vapaa kunnian mies. Sivari on mafian vanki loppuikänsä.

Sivareilta puuttuu kokonaan kunnia. Sotilaan kunnia on antaa henkensä heikompiensa edestä, jotta Isänmaa säilyisi. Pelkuri-sivareilla ei ole tälläistä kunniaa. Pelkuri-sivarien pitää päinvastoin etsiä jostain heikompiaan joita voivat kiusata. Esimerkiksi näitä maahanmuuttajia joitten asema Suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole mitenkään vahva. (Eikä kyllä hyysärien keinoilla paranekkaan, onneksi monet ulkomaalaiset ovat alkaneet yrittäjiksi, yrittäjyys ja työllistyminen ovat ainoa tapa saada ulkomaalaiset mukaan suomalaisiksi.)  Pelkuri-sivarit kuten muut rikolliset ovat yleensä luonnevikaisia ja siksi heillä ei myöskään ole kunniaa. Mutta ehkä se on oikein hyvä että roisto-aines jää pois armeijasta eikä mene sinne tahraamaan veteraanien muistoa.

On siellä kämyissä armeijan käyneitäkin. Se on häpeä. Antavat roisto-sivarien käskyttää itseään pahoihin tekoihin. Sellaiset ovat valapattoja ja oikea Isänmaallinen mies ei sellaista kadullakaan tervehdi. Joutaisivat sotaoikeuteen. Suomalainen sotilas ei ole natsi (eikä Jatkosodassakaan ollut) vaan Isänmaan puolustaja joka iloisena lähtee uhraamaan henkensä niiden puolesta jotka eivät itse voi puolustautua. Ilomielin me riennämme sinnepäin mistä yhteinen kutsu soi.

PS. KÄDE on mies paikallaan, reilu äijä Nälkäkorven mieleen.

Iivana Hullu-Uho ja murhaoikeudenkäynti (täysin fiktiivinen kertomus)

marraskuu 13, 2008 by nalkakorpi

Iivana Hullu-Uho teki murhan. Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin murha paljastui, ja poliisi tuli hakemaan Iivana Hullu-Uhon. Koska Iivana Hullu-Uho oli juuri päässyt Pershikiän kunnan terveyslautakunnan puheenjohtajaksi, hän oli tunnettu mies, ja Helsingin Sanomat teki asiasta jutun ja tiedusteli Iivana Hullu-Uhon omaa kantaa asiaan.

“Kyse on poliittisesta ajojahdista. Tein sen murhan jo kaksi ja puoli vuotta sitten, eikä kukaan välittänyt asiasta silloin. Kysykää mieluummin niiden motiiveja, jotka minut ilmiantoivat juuri kun olin päässyt Pershikiän terveyslautakuntaan. Herää tiettyjä ajatuksia, kun juuri nyt asia otetaan puheeksi.”
(Luonnollisesti tämä on vain fiktiivinen tarina, jolla ei ole mitään yhteyttä eikä yhtäläisyyttä todellisiin henkilöihin eikä tapahtumiin. Ja vaikka olisikin, kyseessä on yksittäistapaus, jota ei saa yleistää. Kenenkään mieleen ei tulisikaan, että monikulttuurikriitikot halveksisivat lakia tai haluaisivat omille sankareilleen erioikeuden rikkoa lakia. Tai että heidän mielestään olisi poliittista ajojahtia, kun heidän sankarinsa tekemät rikokset otetaan esille.)

Telefoni Afrikassa

marraskuu 13, 2008 by nalkakorpi

Jussi “Bundolo” Halla-Aho on lähtenyt Afrikkaan. Me täällä Nälkäkorven torpassa pohdimme, mitä hän siellä tekee:

a) Se ensimmäinen arvaus on tietenkin pelkkää panettelua, sillä Jussi “Mkhongwe” Halla-aho on vakaa ja ehdoton hetero.

b) Jussi “Mtulumumbolo” Halla-aho on mennyt Afrikkaan lähetyssaarnaamaan neekereille, että “Suomi on kamala maa, johon ei kannata muuttaa, maa, jossa asuu todella hirveitä ja vastenmielisiä tyyppejä. Katsokaa nyt vaikka minua.”

c) Jussi “Umbunkwe” Halla-Aho hankkii sissikoulutusta jonkin vapautusarmeijan sotilasleirillä Suomen tulevaa vallankumousta varten. Suomen armeijaanhan hän oli liian hieno herra.

d) Jussi “Ngqulungqoca” Halla-aho valmistelee näyttävää takinkäännöstä. Afrikasta palatessaan hän julistaa krokotiilin kyyneliä nyyhkien, että Afrikan kurjuus käänsi hänen päänsä, avasi hänen silmänsä jne, plääpläätä, ja hän pettää aikaisemmat kaverinsa avoimesti, röyhkeästi ja kyynisesti.

Mitäs luulette, mikä vaihtoehto on tosi? Me täällä Nälkäkorvessa panemme panoksemme d-vaihtoehdolle. Se tuntuisi jotenkin sopivan juipin luonteenlaatuun. Veteraanit tietävät, että sotakaveria ei jätetty. Sivarit taas…no, tiedättehän te sivarit.

Ilmainen neuvo kämy-perse-puolueelle

marraskuu 6, 2008 by nalkakorpi

Kämy-perse-puolue on nyt oikein tehnyt valituksia siitä, että kämy-perse-puoluetta sanotaan ulkomaalaisvastaiseksi. Kämy-perse-puolueessa nimittäin ollaan sitä mieltä, että poliittiseen toimintaan kuuluu olla suojattu kritiikiltä. Johan on aikoihin eletty. Eivät taistolaisetkaan sentään yrittäneet kannella oikeuskanslerille kun heitä sanottiin Neuvostoliiton ystäviksi ja juoksupojilsi. Ehei, taistolaiset olivat ylpeitä siitä, että olivat Neuvostoliiton asialla, kun Neuvostoliiton Lenin-setä oli taistolaisten jumala.

Kämy-perse-puolue valittaa jo