|
Etusivu |
|
Hämeen linna kuuluu Suomen keskiaikaisiin valtakunnanlinnoihin. Se perustettiin oletettavasti Birger Jaarlin Hämeeseen tekemän ristiretken jälkeen 1200-luvun lopulla. Keskiajan kuluessa leirilinnasta rakennettiin asuinlinna linnanpäällikön käyttöön. 1700-luvulla linna korotettiin kolmikerroksiseksi ja ympäröitiin kehämuurirakennuksilla. Ulkoasua hallitsee punatiilen käyttö. Hämeen linna toimi vankilana vuosina 1837-1972. Kun linnan vankilakäytöstä vähitellen luovuttiin, valtio aloitti siellä vuonna 1953 tutkimus- ja restaurointityöt, jotka saatiin päätökseen vuonna 1988. Päälinnaa esitellään nykyään historiallisena muistomerkkinä. Hämeen linna ympäristöineen on ainutlaatuinen kulttuuri- ja rakennushistoriallinen kokonaisuus, johon kuuluvat linnan ja kantakaupungin välinen puistovyöhyke sekä linnan kasarmialue. Maisemakokonaisuuden olennaisia osia ovat myös Kaupunginpuisto ja Aulangon rantanäkymät. |
|