Liberaalit

Liberaalit rp on vapaamielinen uudistuspuolue, jonka arvot nojaavat vahvasti liberalismiin. Liberaalien tavoite on tehdä Suomesta nykyistä vapaampi, suvaitsevampi ja oikeudenmukaisempi maa elää, tehdä työtä ja yrittää. Read more >>

Ajankohtaista

Kuntavaalikampanjat tiivistyvät

Jan Luiro Pasi Matilainen Mika Mustalahti

Liberaalien ehdokkaidemme vaalikampanjat Helsingissä, Jyväskylässä ja Kiimingillä tiivistyvät. Helsingissä tapetille on nostettu kaupungin menojen karsiminen ja palveluiden tuottamisen järkeistäminen käyttämällä hyväksi kilpailutusta ja palveluseteleitä, kertoo Mika Mustalahti (ehdokas numero 749). Samoilla linjoilla on myös Jyväskylän Pasi Matilainen (169): “Kuntalaiset maksavat kiltisti veronsa siinä uskossa, että ne käytetään kaikkien hyväksi mm. sosiaali- ja terveyspalveluihin, mutta sen sijaan päättäjät käyttävät mm. erinäisiin taideteoksiin useiden sairaanhoitajien vuosipalkan.” Kiimingin Jan Luiron (9) tavoitteina on saada valtuuston työskentelyyn näkyvyyttä ja painaa veroäyri alle 18. Myös asuntotuotanto ja liikenneyhteyksien kehittäminen ovat isossa roolissa tulevalla Ideapark paikkakunnalla.

Liberaalien ehdokkaat sitoutumattomina RKP:n listalle Helsingissä

Liberaalien ja RKP:n piirijärjestöt ovat sopineet yhteistyöstä kuntavaaleissa 2008. Liberaalit asettavat RKP:n listalle Helsingissä kolme sitoutumatonta ehdokasta. Ehdolle asettuvat Mika Mustalahti, Kimmo Eriksson ja Jari Metsälä. Yhteistyön ansiosta liberaaleilla on monen vuoden tauon jälkeen todellinen mahdollisuus saada ehdokas läpi Helsingin kaupunginvaltuustoon.

Liberaalien ehdokkaat sitoutumattomina Kokoomuksen listalle Jyväskylässä

Mediatiedote, julkaisuvapaa 4.9.2008

Liberaalien ehdokkaat sitoutumattomina Kokoomuksen listalle Jyväskylässä

Keski-Suomen Liberaalien ja Kokoomuksen Jyväskylän Kunnallisjärjestön keväällä tekemä vaaliliittoa koskeva aiesopimus raukesi syyskuun alussa, kun Liberaalit eivät sovittuun määräaikaan mennessä ehtineet puoluerekisteriin. Lain mukaan vaaliliiton voivat solmia vain rekisteröidyt puolueet. Kokoomuksen ja Liberaalien vaaliyhteistyö Jyväskylässä kuitenkin toteutuu, vaikkakin eri muodossa kuin alun perin oltiin suunniteltu. Kolme Liberaalien ehdokasta tulee sitoutumattomina Kokoomuksen listalle. Liberaalit hyväksyivät Kokoomuksen tarjouksen kolmesta sitoutumattomasta ehdokaspaikasta elokuun lopulla. Ehdolle asettuvat Pasi Matilainen, Jani Korhonen ja Sofia Valta. Read more »

Puoluetuki kangistaa politiikan

PUOLUETUKI KANGISTAA POLITIIKAN
Talkootyö ja varainkeruu demokratian ydintä

Liberaalien tänään sunnuntaina 18.5. Helsingissä pidetty puoluekokous vaati politiikan uudistumista estävien rakenteiden purkamista: “Suurpuolueet ovat luoneet puoluetuen, siitä versoneet erilaiset piilotuet ja puuhaavat nyt äänikynnystä. Tällaiset rakenteet kangistavat politiikan ja estävät sen uudistumisen salpaamalla uusilta, nousevilta ja tuoreita ajatuksia tarjoavilta liikkeiltä pääsyn yhteiskunnan päättäville foorumeille.
Read more »

Liberaalit ja Kokoomus sopivat vaaliliitosta Jyväskylässä

Keski-Suomen Liberaalit ja Kokoomuksen Jyväskylän kunnallisjärjestö ovat tehneet aiesopimuksen vaaliliitosta Jyväskylässä syksyn kunnallisvaaleissa. Kokoomus hyväksyi sopimuksen kevätkokouksessaan 24. huhtikuuta, ja Liberaalien kevätkokous omalta osaltaan 30. huhtikuuta. Vaaliliitto toteutuu, mikäli Liberaalit ehtivät syyskuun alkuun mennessä kerätä puoluerekisteriin kirjaamiseen vaadittavan määrän kannattajakortteja.

“Vaaliliitto liberaalien kanssa sopii hyvin Kokoomukselle, joka on vahva ja aito kaupunkipuolue”, kommentoi Kokoomuksen Jyväskylän kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jaakko Selin.

“Monenlaiset ryhmät pyrkivät Suomessa esiintymään liberaaleina, jopa Euroopan parlamenttia myöten. Haluamme muistuttaa, että on olemassa myös oikea liberaalipuolue.” kommentoi Keski-Suomen liberaalien puheenjohtaja Pasi Matilainen.

Kokoomus on vaaliliittosopimuksessa sitoutunut varaamaan liberaalien ehdokkaille 3-4 paikkaa listalle, jolla tulee olemaan yhteensä 112 ehdokasta. Vaaliliiton nimeksi on sovittu “Kansallisen Kokoomuksen ja Liberaalien vaaliliitto”.

Polttopiste

Takaisin yhteisten asioiden hoitoon

Mielipidekirjoitus julkaistu aiemmin Keskisuomalaisessa 11.6.2008.

Suomalainen kansanvalta on alennustilassa, ja syy siihen on yhteisistä asioista päättämisen vieminen liian kauaksi kansalaisista. Ikiaikainen talkooperinne ja kansallemme ominainen tunne yhteisvastuusta ovat tuhoutumassa nopeasti, kiitos vastuun sosialisoimisesta yhteiskunnalle.

Vielä ei niin kovin kauan sitten, kun yhteisössä todettiin ongelma, siihen puututtiin ja se ratkaistiin yhteistuumin. Nyt sen sijaan, että autettaisiin lähimmäistä hädässä, odotetaan ja huudetaan kasvotonta yhteiskuntaa apuun. Yhteiskunnan tulee paitsi ratkaista tilanne, myös estää sen tapahtuminen uudelleen tulevaisuudessa. Read more »

Suomalainen demokratia on kriisissä

Ao. kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisen Mielipiteet-palstalla 6.6.2008 sekä kirjoittajan blogissa.

Edustuksellisen demokratian keskeinen ero esimerkiksi antiikin Ateenan suoraan demokratiaan on se, että yhteisistä asioista päättämiseen ei tarvita aina koko väestön kokoontumista yhteen. Sen sijaan pieni joukko valitaan vaaleilla määräajaksi tekemään päätöksiä kaikkien puolesta ja valvomaan yhteistä etua. Olennaista järjestelmälle on se, että vaaleissa katsotaan valikoituvan monipuolisesti mahdollisimman suurta osaa väestöstä edustavia henkilöitä.

Onko kuitenkaan näin? Huippu-urheilijoita ja muita julkisuuden henkilöitä lukuunottamatta poliitikon tie eduskuntaan voi olla pitkä ja kivinen, alkaen usein jo nuorena jonkin puolueen nuoriso-organisaatioon liittymällä. Ajan myötä kuvioihin astuvat kunnallispolitiikka ja ehkä myös osuuskauppojen ja seurakuntien valtuustot. Harva tavallinen kansalainen menestyy vaaleissa ensimmäisellä yrittämällä, vaan urakehitys puolueorganisaatiossa ja ruohonjuuritasolla voi kestää vuosia tai jopa vuosikymmeniä ennen etenemistä ylimmille tasoille. Read more »

Lopetetaan köyhyys - Perustulosta vuonna 1988

Nykyinen sosiaalipolitiikka perustuu tarveharkintaan, jolla kohdennetaan erilaisia tukimuotoja erilaisista ongelmista kärsiville. Tämä onnistuu useimmiten varsin hyvin. Kuitenkin, pitäessään köyhät hengissä järjestelmä samalla pitää heidät köyhinä.

Nykyisen järjestelmän epäkohtien korjaamiseksi on tehty useita toteuttamiskelpoisia ehdotuksia, joista seuraavassa tarkastellaan kahta. Näistä kansalaispalkkajärjestelmä on ollut esillä julkisessa keskustelussa. Sen sijaan lineaarinen järjestelmä, joka on esitetty aikaisemmin, on jäänyt Suomessa vähäiselle huomiolle. Ennen järjestelmien esittelyä ja arviointia on kuitenkin paikallaan tarkastella lähemmin nykyistä järjestelmäämme, jotta näkisimme, mitä uudelta järjestelmältä on vaadittava. Read more »

Protektionismilla on kustannuksensa

Protektionismiksi kutsutaan kotimaisen tuotannon suojelemista ulkomaiselta kilpailulta. Suojaa saadaan asettamalla ulkomaisille tuotteille tulleja, tai antamalla kotimaisille tuottajille rahallista tukea. Kummassakin tapauksessa kotimainen tuotanto saa kilpailuetua ulkomaiseen verrattuna.

Protektionismin ansiosta Suomessa voidaan muun muassa viljellä sokerijuurikasta ja muita maataloustuotteita, jotka kasvaisivat paremmin jossakin muualla.

Protektionismilla on kustannuksensa. Kotimaiselle tuotannolle annettavat tuet maksetaan verovaroista, mikä nostaa veroprosenttia. Read more »

Tuhoisa ulkomainen kilpailu on pysäytettävä

Suomi kärsii epäreilusta ulkomaisesta kilpailusta. Ulkomaisen kilpailijan tuotanto-olosuhteet ovat niin kohtuuttoman ylivoimaisia, että se pystyy tuomaan tuotettaan valaistusmarkkinoillemme uskomattoman halvalla. Hänen tuotteittensa tullen kuluttajat käyttävät niitä suomalaisten hehkulamppujen sijaan. Tämä kilpailija on aurinko.

Tällaisen parodian protektionismia vastaan kirjoitti filosofi ja taloustieteilijä Frédéric Bastiat (1801-50), tosin Ranskasta ja kynttiläntekijöistä, mutta poliitikkojen protektionistiset halut kieltää kansalaisia ostamasta haluamiaan tuotteita eivät ole muuttuneet mihinkään. Read more »

Protected by Akismet | Bloggaa WordPressillä