"Muuttaako Obama maailmaa?"

KOKOOMUS:
Yhdysvaltojen presidentinvaalien tulos oli monessa mielessä historiallinen. Nyt katsotaan, miten tavoitteet muuttuvat käytännöksi.
Lue lisää...

LUKIJAN KOMMENTTI:
Vaikea sanoa mitään ennen kuin käytännöntoimia. Toistaiseksi kaikki on vain lupausten asteeella. On mielenkiintoista...
Osallistu keskusteluun...

MUUTTAAKO OBAMA MAAILMAA? sulje

Yhdysvalloissa on runsaasti kansalaisia, joiden isovanhemmat tai isoisovanhemmat ovat omistaneet orjia eteläisissä osavaltioissa. Kuusikymmentä vuotta sitten oli vielä olemassa erillisiä julkisia tiloja värillisille kansalaisille. Heitä myös eroteltiin esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä valkoisesta väestöstä. Vielä viisikymmentä vuotta sitten joissakin osavaltioissa oli laitonta solmia avioliitto valkoisen ja värillisen kesken. Rotuerottelu esti värillisiä kansalaisia pääsemästä parhaisiin kouluihin 1960-luvulle saakka.

Ensimmäiset tummaihoiset senaattorit ja edustajainhuoneen jäsenet valittiin sisällissodan jälkeen 1860-luvulla. Rotuerottelun tiukennuttua Yhdysvaltain kongressissa ei ollut yhtäkään värillistä vuosina 1901-1928. Tummaihoisten määrä pysyi hyvin vähäisenä kongressissa 1960-luvulle saakka. 1964 säädettiin kansalaisoikeuslaki, joka lopetti rotuerottelun julkisissa laitoksissa. Barack Obama on kolmas tummaihoinen senaattori rotuerottelun purkamisen jälkeen. Ensimmäinen tummaihoinen kuvernööri valittiin vasta 1990-luvulla Virginiaan.

Vapautettujen orjien ja heidän jälkeläistensä sosiaalista ja poliittista asemaa on usein yritetty kontrolloida. Tummaihoisten tiellä on ollut sekä näkyviä että näkymättömiä esteitä. Ihmisoikeuksien puolesta on taisteltu kiivaasti ja edistystä on tapahtunut pienin askelin. Tunnetuin ihmisoikeustaistelija lienee vuonna 1968 murhattu pastori Martin Luther King.

Eurovaalit 2009

AJANKOHTAISTA

Sinivihreiden kokoomuslaisten keskustelutilaisuus tänään Helsingissä

1.12.2008
Minkä minä säästän sen teollisuus tuhlaa? Yleisötilaisuus energiansäästämisen tulevaisuudesta ja keinoista tiistaina 2.12. klo 16.30 – 18 Eduskunnan Kansalaisinfossa (eduskunnan uusi lisärakennus). Vapaa pääsy, glögitarjoilu.

Kokoomus selvästi suurin puolue

28.11.2008
Taloustutkimuksen YLE Uutisille tekemän uusimman puoluekannatusarvion mukaan Kokoomus saisi eduskuntavaaleissa 23,5 prosentin kannatuksen.

Jyrki Katainen valittu EU:n parhaaksi valtiovarainministeriksi

23.11.2008
Sanomalehti Financial Times on valinnut Jyrki Kataisen EU:n parhaaksi valtiovarainministeriksi.